Sisällä. Kuumaa. Kosteaa.
Iho. Hikeä. Rakas.
Jatka. Rakas.
Ole. Minun.
Ole. Rakas.

Neljän seinän sisällä kohta 38 tuntia. Sairasta sinänsä mutta mikäpä ei olisi. Ajatukset alkaa  heitellä jo siihen malliin että olis varmaan  ihan tervettä  hieman haistella raitista ilmaa. Mä olen ulkopuolisille hyvin tasapainoinen ihminen, rauhallinen ja hillitty. Mutta kaikki jotka tuntee tietää, että näin ei ole. Ja sen takia ne mua rakastaa. Kiitos rakkaat, lääkkeet on otettu.

En mä ole koko viikonloppua tässä koneella istunut, kyllä mulla elämäkin on. Se ei vaan ole julkista elämää, mun ihmisiä ei suudella bussipysäkeillä kaikkien katsoessa. Ihmiset ei vaan ymmärtäis. Nykyään on joku näkymätön kaikkea hallitseva luokittelujärjestelmä, joka laittaa meidät järjestykseen, määrittelee kuka on arvokas ja kuka ei, kenen kanssa kannattaa liikkua ja kenen ei. Oikea helvetan natsi-Saksa. Ja tässä Saksassa mä olen se arjalainen, joka suutelee juutalaista. Shame on me.

Ja kaikki ei ilmeisesti mene niinkuin pitäisi. Gotta go. Kun Führer käskee, me tottelemme.

Kävelisin auringonlaskuun jos ei sataisi niin pirusti vettä ja jos herra aurinko ei olisi jo laskenut. Rakkautta.





 

"Tulen alasti naamiaisiinne, jos asu on vapaa, enkä tervehdi sankareitanne, en tunne tapaa, poistun hiljaa kun minulle nauretaan, en tiedä alkuunkaan mitä seuramieheltä vaaditaan..."

- Sadetanssi: Enimmäkseen ulkopuolinen -

Taas vaihteeksi on tämä biisi soinut tavallista tiuhempaan soittimessani. Keikkuessani tässä eräällä tavalla ei-kenenkään-ystävänä ja siksakoidessani erilaisten ryhmien välillä, huomaan eläväni eräänlaista kameleonttielämää. Mennessäni ulos yhden porukan kanssa omaksun kyseisen porukan mielipiteet, aatteet ja vaatteet, haukun heidän haukkumiaan, kuuntelen heidän musiikkiaan, puhun heidän kanssaan, kerron juttuja, mutten koskaan mitään mikä saattaisi loukata jotain heistä tai heidän tuttujaan. Seuraavana päivänä toisen porukan kanssa, haukun porukka ykkösen bileet, oikeesti ihan pellemeininkiä, ei voi käsittää, mut hei mulla on aina niin kivaa teidän kanssa, joo siis mä oon niiden kans vaan kohteliaisuudesta.

Eli olen kaksinaamainen paska. Näin suomeksi sanottuna. Ja olen jopa melko suosittu ihminen. Mutta eivätkö kaikki kusipäät ole? Kun olen kaikkien kaveri, en tutustu keneenkään niin paljon että joutuisin kertomaan itsestäni liikaa. Puhun paljon, juoruan ja puhun kakkia, mutten koskaan mitään itsestäni. En mitään. Hotenkin nyt vain alkaa tuntua siltä, että ehkä ei olisi niin paha jos vaikka joskus puhuisin, ehkä se olisi jopa tervettä. Siihen tarkoitukseen alunperin tein tämän bloginkin, mutten silti pysyt avautumaan..en vaikka kukaan ei todennäköisesti edes lue näitä..jokin lukko tässä on, joka pitäisi avata ennen kuin se onnistuisi..

Tällä hetkellä tunnen kuitenkin olevani jotenkin vajaa. En missään kotona, en missään yksi meistä..

Enimmäkseen ulkopuolinen, se minä olen.